Elämme mielenkiintoista aikaa

[Tero Toivanen]

Elämme mielenkiintoista aikaa

Meillä on mielestäni suurenmoinen etuoikeus elää aikaa, jossa koko ihmisenä oleminen ja oppiminen ovat suuressa muutostilassa. Ihmisten, maiden ja kansakuntien väliset rajat ovat häviämässä. Ystävien saaminen ja heidän kanssaan kanssakäyminen eivät enää ole ajasta ja paikasta kiinni. Meillä on mahdollista saada tietoa loputtomia määriä ja meillä on välineitä joilla järjestellä niitä ja etsiä niistä juuri meille tärkeitä tietoja. Koko elämämme on halutessamme oppimista ja itsemme kehittämistä. Emme kilpaile oppimisessa enää muiden kanssa vaan kehitämme itseämme haluamaamme suuntaan.

John Moravec esittää blogissaan Education Futures tulevaisuuden näkymiä vertaillen niitä juuri päättymässä olevaan ja tämän hetkiseen vaiheeseen.

Hänen mukaansa tieto ja merkitykset, joita aikaisemmin opetettiin, olivat ylhäältä määrättyjä, annettuja. Tällä hetkellä ne ovat muuttumassa sosiaalisesti rakennetuiksi. Tulevaisuudessa ne ovat muuttumassa sosiaalisesti rakennetuiksi ja kontekstuaalisesti uudelleen keksityiksi.

Teknologia oli ennen luokkahuoneisiin suljettua. Tällä hetkellä teknologia on siirtymässä ulos luokkahuoneista. Tulevaisuudessa teknologia tulee olemaan kaikkialla, kaikkien saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Opetus annettiin ennen opettajalta oppilaalle. Nykyään sitä annetaan opettajalta oppilaalle ja oppilaalta oppilaalle. Tulevaisuudessa opetusta tullaan antamaan opettajalta oppilaalle, oppilaalta oppilaalle, oppilaalta opettajalle ja myös teknologia muuttuu vuorovaikutteiseksi. Se oppii meiltä ja opettaa vuorostaan sitten meitä.

Koulut sijaitsivat ennen rakennuksissa. Nykyään opetus tapahtuu rakennuksissa ja verkossa. Tulevaisuudessa opetus tulee tapahtumaan kaikkialla. Missä vain oletkin voit käyttää ajan halutessasi myös oppimiseen.

Vanhemmat saattoivat nähdä koulun ennen lastensa päivähoitopaikkana ja se voi olla tilanne myös tällä hetkellä. Tulevaisuudessa koulu nähdään paikkana, jossa myös vanhemmat voivat oppia.

Opettajat olivat ennen muodollisesti päteviä ammattilaisia ja sama tilanne pätee edelleen. Tulevaisuudessa kaikki tulevat olemaan opettajia toinen toisilleen.

Tietotekniikka ja ohjelmat olivat ennen kouluissa kalliilla hinnalla ostettua ja huonosti hyödynnettyä. Tällä hetkellä se on avoimesti saatavilla verkossa halvemmalla hinnalla tai ilmaiseksi. Tulevaisuudessa se tulee olemaan halvalla saatavilla ja sitä käytetään tarkoituksellisesti.

Vähän provosoivasti Moravec sanoo teollisuuden nähneen ennen valmistuneet opiskelijat liukuhihnatyöläisinä. Tällä hetkellä se näkee heidät huonosti valmentautuneina liukuhihnatyöläisinä tietotalouden tarpeisiin. Tulevaisuudessa heidät tullaan näkemään yhteistyökumppaneina ja yrittäjinä.

Cristóbal Cobo vuorostaan puhuu jo koko koulun loppumisesta .

Cristóbal Cobo esittelee blogissaan tutkimusta Details for School's Over Learning Spaces in Europe in 2020 (Miller, Shapiro & Hilding-Hamann).

Tutkimuksessa kysytään sitä, minkälaista tulee olemaan opetus ja oppiminen EU:ssa vuonna 2020.

Tutkimuksessa ennustetaan pakollisen koulutuksen loppumista. Uudessa "intensiivisen oppimisen yhteiskunnassa" jokainen on itse omien oppimisen prosessiensa ohjaaja. Siitä syystä sellaiset oppimisen, arvioimisen ja todistusten antamisen systeemit ovat häviämässä, joissa opettavalla instituutiolla on monopoli ja kontrolli opiskelijan valmistumisen prosessissa.

Oppimisen kaaressa tapahtuu myös suuria muutoksia. Kehitytään kohti jatkuvaa oppimista, joka on keskinäisessä yhteydessä, läpäisevää, itsenäisistä osista koostuvaa (modulaarista) ja joka toimii dynaamisemmin ajan työelämän tarpeita vastaavasti.

Tekijänoikeudet tulevat myös uudistumaan. Tulee uusia tapoja luoda sisältöjä, lupakäytännöt tulevat joustavimmiksi, puhutaan myös uuden Euroopan kopioimisoikeuksia antavan toimiston (European Copyleft Office) perustamisesta, jossa rahayksikkönä toimisi neuro (net euro), jonka avulla helpottuisi digitaalisten sisältöjen vaihto.

Ongelmia uuteen siirtymisessä ei tule olemaan, sillä nuorten sukupolvea kiinnostaa uusi ja tuleva. Heidän oppimisympäristönsä tulee muistuttamaan enemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja virtuaalisesti orientoitunutta ympäristöä, joka kannustaa kokeiluihin ja luovuuteen erilaisissa konteksteissa (konnektivismi Stephen Downesin esitys ).

Myös arviointi muuttuu dynaamiseksi. Arvioinnin välineet muuttuvat heterogeenisiksi, semanttisiksi ja kontekstuaalisiksi ja ne pystyvät adaptoitumaan jokaisen oppilaan oppimisen prosessien mukaisiksi. Ymmärretään, että kaikki eivät opi samoja asioita samojen tai erilaisten olosuhteiden vallitessa.

Miten me opettajat valmistaudumme ottamaan vastaan tämän uuden ajan vaatimukset ja mahdollisuudet? On uuden opettajuuden aika! Elämme mielenkiintoista aikaa, eikö totta?

[Anne Rongas]

Tämä on tärkeä keskustelunavaus Tero! Ja jatkaa jo aiemmin virinnyttä pohdintaa täällä. Tuosta tuli mieleen, että voisi tehdä sarjakuvan tai valokuvaesityksen herättelevine kysymyksineen. Luomme tulevaisuutta kouluissa ja jos sitä ei tehdä, niin? Siksi myös tällaisia asioita pitäisi tutkia kouluyhteisöissä aina silloin tällöin.

Mietin itse sitä, miten yhteiskunnan oppimisinstituutiot ennakoivat ja toimivat, kun kriisit maailmassa lisääntyvät, kun luonnon hasardit eivät tapahdu vain jossakin kaukana, kun epävarmuus ja pelottava uhkaa. Jo nyt sosiaalinen ja yksilöllinen hyvinvointi jakautuu entistä epätasaisemmin. Suomalainen yhteiskunta jakautuu monella tasolla. Mitä koulu tekee? Miten oppiminen tukee ihmisiä?

Jäin ehkä miettimään näitä parin eilisen tapauksen vuoksi. Tapasin päivälukiolaisia, jotka selvästi eivät kokeneet etuoikeudeksi ilmaista ja monipuolista koulutusta. Heistä huokui olotila, että opiskelu on ylimääräinen rasite heidän elämässään, olisi vain kiva pitää hauskaa. Toinen tapaus oli otsikko verkkolehdessä: USA voi ajautua sisällissotaan ja liittovaltio purkautua.

Maailma on monille jo nyt liian kova. Monella lailla. Eikä hyvältä näytä eteenpäin ajatellen. Näin sanon, vaikka olen optimisti. Minusta meidän pitäisi olla enemmän hereillä siitä, mitä tapahtuu suuressa mittakaavassa. Ja mitä tulevaisuutta olemme tekemässä.

[Tero Toivanen]

Se, mitä sanot Anne, on totta. Meillä on suuria haasteita edessämme. Sitä suuremmalla syyllä olisi syytä yhdistyä eikä erota. Yhdessä ihmiskunta pystyy ratkaisemaan ongelmansa. Toinen maailmansota synnytti YK:n ja sen ansiosta olemme välttyneet kolmannelta maailmansodalta, vaikka jo monta kertaa ollaan oltu lähellä sen syttymistä. Se, ettei meille enää ole samantekevää, mitä maailman toisella puolella tapahtuu, on tärkeää.

Sosiaalinen media on kutistamassa jo ennestään kutistunutta maailmaa. Meidän jokaisen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi tämä maailma tulee muuttumaan, kasvaa koko ajan. Sosiaalisen median kautta voin olla yhteyksissä reaaliajassa lähes mihin maailman kolkkaan hyvänsä. Voin keskustella siellä olevien ihmisten kanssa. Voin oppia heiltä ja he voivat oppia minulta. Minulla on jo nyt monia uusia ystäviä, joita en ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut (kuten myös sinä) ympäri maailmaa. Tämä kaikki tämän Pedacasting-kurssin ansiota. Mielestäni on todella syytä optimismiin eikä se ole mitään haihattelua.

Skeptikoita toki löytyy aina ja hyvä niin. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Kritiikki vain vahvistaa ja jalostaa ideoita ja ajattelua.

[Mirja Niskala]

Minusta on huolestuttavaa, kuinka sosiaalisen median luomasta yhteisöllisyydestä huolimatta todellinen yhteisöllisyys on nykyään usein hukassa sekä elämässä että oppimisessa. Tunnemme tyyppejä kautta maailman, mutta emme naapureitamme. Ehkei naapureita tarvitsekaan tuntea, jos meidän ajatuksemme natsaavat ehkä paremmin yhteen niiden verkkokavereiden kanssa, mutta ne oikeat ihmiset eivät saisi silti muuttua epäkiinnostaviksi. Ja sitä ihmislämpöä pitäisi olla jokaisella ihan IRL tai muuten ihmisitä tulee muuten osaavia ja tietäviä, mutta vinoja.

Koulutus, oppiminen, kasvaminen, kasvatus, opetus, osaaminen... Minun ideaalimaailmassani oppiminen on yhteisöllistä, monimuotoista, luokkahuoneesta irtautunutta ja koko koulujärjestelmä ja koulutus pitkälti jotain muuta kuin nyt, MUTTA... Samalla kun nykyinen systeemi jättää jälkeensä väliinpudonneita ja oppimattomia, niin myös se visiovaihtoehto tekee hienoudestaan huolimatta helposti niin, ellemme pidä varaamme.

Uskon, että osa lapsista ja nuorista tarvitsee jatkossakin sellaisen oppimismuodon, joka ei ole liian "vapaa" tai nojaa liikaa itseohjautuvuuteen ja ainaisesti vaiheessa oleviin prosesseihin. Osin sen tarve johtuu siitä, ettei uusia oppimismenetelmiä vain osata vielä niin hyvin, että ne saataisiin toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla kaikille, mutta on myös niin, että joidenkin oppimistyyliin perinteisemmät menetelmät vain sopii, muuten on vaikea oppia. Osa ihmisistä kun toimii parhaiten niin, että on joku paikka mihin aamulla on "pakko" nousta, on konkreettinen tila ja ihmisiä livenä, on ääniä ja hajuja, on lukujärjestys, välitunnit ja yhteiset koulumatkat parhaan kaverin kanssa. Eli minä en pistäisi perinteisiä kouluja kokonaan päiviltä, mutta sen puitteissa sitten voidaan tehdä monenlaista asiaa, monin tavoin.

Toivottavasti sekä opettajien että koulutuksen johtajien ja kehittäjien ajattelu ja osaaminen kehittyy siihen suuntaan, että jatkossa yhä paremmin koulutus vastaa siihen olemassa olevaan tarpeeseen, että oppijat ovat erilaisia. Se vanhan mallin koulutusputki oli monille sietämätön, voisimmeko vihdoin tarjota heille jotain muuta? Ei kuitenkaan samalla heitetä romukoppaan sitä mikä nykyisessä koulutuksessa ehkä on hyvää, esimerkiksi sitä käsin kosketeltavaa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, joka on etenkin lasten ja nuorten kasvamisen ja kehittymisen avain. Koulu kun ei ole vain asioiden oppimista varten, vaan siellä myös kootaan lapsia ja nuoria yhteen, ja kuin huomaamatta niistä muodostuu erilaisia eläviä yhteisöjä. Yhteiset asiat, tunteet ja konkreettiset muistot saattavat sitoa ihmiset toisiinsa koko elämän ajaksi.

[Jukka Manninen]

Eilen kävin keskustelun entisen kollegani kanssa ja pohdimme sitä, mitkä asiat vaikuttavat oppilaiden kouluviihtyvyyteen. Kollegani oli vertaillut luokan kanssa vanhaa ja uutta koulua, joissa oppilaat olivat olleet. Vanha koulu oli perinteinen kyläkoulu, jossa oli luokat 0-3. Uudessa, nykyaikaisessa koulussa on koko kunnan lapset (luokat 0-6/n. 100 oppilasta).

Oppilaat olivat lähes poikkeuksessa unelmoineet paluusta vanhaan. Syiksi he olivat maininneet mm. vähemmän sääntöjä, enemmän vapauksia, pidemmät välitunnit, enemmän tilaa leikkiä, vähemmän oppilaita, isot ja vanhat oppilaat eri kouluissa. Olen opettanut molemmissa oppilaiden vertailemissa kouluissa ja myös ko. luokkaa. En voi olla eri mieltä. Vanhassa koulussa (oppilaita n. 50) saavutimme yhteisöllisen tunnelman, kun oppilaat toimivat ja leikkivät yhdessä, opettajat olivat kasvatuksellisissa ja oppimiskäsityksillisissä asioissa yksituumaisia ym. Säännöt olivat selkeitä ja maalaisjärjellä ymmärrettäviä.

Uusi koulu ei ole oikein millään mittapuulla suuri. Ns. pääpainopisteenä on "yhteisöllisyys" ja sen eteen on kyllä tehty asioita, kuten oppilaskunta, yhteisiä tapahtumia. Puute on siinä, että yhteisöllisyys ei ole läsnä koko ajan luontevasti. Sen täytyy tuntua oppilaissa ja opettajissa sekä vanhemmissakin, että meistä on hienoa ja tärkeää kuulua tähän yhteisöön, Yksilön täytyy myös kokea olevansa tärkeä osa yhteisöä. Tiukat, joskus järjettömiltä tuntuvat säännöt ovat omiaan murentamaan tuota tunnetta. Oppilaiden (ja opettajien) on ymmärrettävä, miksi jokin asia on sallittu. En toki puhu nyt mistään anarkiasta, missä kaikki sallitaan ja kaikki säännöt on takoitetttu rikottaviksi.

Tärkeä asia on myös oppimismenetelmät. Erilaiset oppijat on otettava huomioon niin, että heillä on mahdollisuus valita tapoja, miten opiskelen. Opettajajohtoinen ja oppikirjasidonnainen opetus on valitettavan yleinen menetelmä vielä nykyisin. Mm. tutkiva oppiminen antaa erinomaisen mahdollisuuden erilaisiin työskentelytapoihin ja myös siihen, että opettajalla vapautuu aikaa ohjata oppilaita.

Kun oppilaat arvostavat em. asioita koulussa, he alkavat arvostamaan koulua eri tavoin. Luovutaan "opettaja-oppilas"-roolileikistä ja kokoonnutaan koululle tekemään asioita, jotka ovat mielenkiintoisia ja haastavia. Ihmiset kunnioittavat ja auttavat toisiaan. Oppilaat ovat innostuneita töistään ja sama innostus tarttuu myös opettajiin ja jopa vanhempiin!

Ajattelette varmaan, että siinä taas yksi idealisti maalailee taivaanrantoja. Ehkä niinkin, mutta kun tuollaisessa koulussa on saanut olla joskus, niin uskon siihen vahvasti. Silloin oppilaat tulivat kouluun aikaisin ja jatkoivat omia projektejaan ja joskus niitä piti hätistellä lähtemään kotiin. Että sellainen koulu!

[Tero Toivanen]

Kiitos Jukka hienosta kirjoituksestasi! Olen itse tuonut esille ajatusta siitä, miten huonosti tuo kieltoihin ja loputtomiin sääntöihin perustuva koulu lopulta pääsee tavoitteisiinsa. Opettajat myös helposti väsyvät loputtomiin valvontavuoroihin ja jälki-istuntolappujen kirjoittelemiseen. Viekö tuo tie todella haluttuun lopputulokseen? Epäilen syvästi.

Minulla oli aikoinaan kouluaikanani muutama opettaja, jotka uskalsivat kuunnella meitä oppilaita ja kannustivat itsenäiseen ajatteluun. He eivät pelänneet hypätä ulos opetus- tai tuntisuunnitelmista, kun näkivät meidän oppilaiden innostuvan jostain asiasta. Heidän kanssaan opin ne asiat, jotka koulusta opin. Kaiken muun luulen oppineeni omin päin. Olin kieliopinnoissa todella huono, mutta myöhemmin ja koulun ulkopuolella olen oppinut aika monta kieltä ja hassua kyllä parhaiten osaan suomen lisäksi espanjaa, jota en ole koskaan opiskellut. Opin sen runoutta lukemalla ja laulamalla kuubalaista musiikkia.

Voisiko tulevaisuuden oppiminen tapahtua näin? Lähdettäisiin oppijoiden omista mielenkiinnon kohteista ja niiden kautta sitten opittaisiin kaikki tarpeellinen. Oppijoilla on luonnollinen halu oppia. Se on meissä kaikissa sisäänrakentuneena. Nuorilla alkaa olla aikamoiset englannin kielen taidot, jotka he monesti ovat saaneet mielenkiinnonkohteittensa sivutuotteina. Sosiaalinen media voi hyvinkin olla nykyään jo yksi tärkeimmistä opettajista monessa asiassa vaikka asiaa ei tiedostetakaan. Omista lapsistani huomaan, kuinka he ovat oppineet englantia jo ennekuin sen opetus on edes koulussa alkanutkaan. Kiitos on videopelien ja internetin, jossa annan heidän surffailla.

Kiitos myös sinulle MIrja kirjoituksestasi! On tärkeää muistaa, etteivät asiat ole itsestään selvyyksiä eivätkä mustavalkoisia. Kaikkea vanhaa ei tarvitse hylätä. Uutta ei kuitenkaan synny, jos ei uskalleta ottaa riskejä. Siksi on tärkeää olla visioita ja utopioita tulevasta. Pitää uskaltaa kokeilla. Välillä voi epäonnistua. Opettajana olen ehdottomasti sitä mieltä, että virheistä oppii kaikista parhaiten.

Kokka kohisten kohti uutta opettajuutta ja oppimista!

[Anne Rongas]

Sometussa käydään juuri vilkasta keskustelua siitä, mitä olisivat kouluopetukselta vaadittavat tietoyhteiskuntavalmiudet. Tähtäin siinä on lähitulevaisuuteen. Entä, jos ajatellaan tässä keskustelussa esiin nousevia suurempia, kauemmas kantavia mahdollisia kehityssuuntia? Koulu ja oppiminen on aina tulevaisuuden tekemistä, ei pelkkää sopueutumista, kuten mm. täällä muutospaineissa elävät koulupäättäjät nyt asian näkevät. Pitääkö meidän hyväksyä se, että vain sopeudumme ja yritämme jotenkin pysyä ajassa? Pitäisikö ajatella niin, ettei koulun ole hyvä olla hötkyilemässä joka suuntaan? Olisiko olemassa jokin kolmas tie?

[Anne Rongas]

Netissä on tarjolla uusi verkko-oppimisympäristö http://www.edu20.org/ Onko se uuden aikakauden ympäristö? Antaako se tilaa toteuttaa jotain niistä näkymistä, josita tässä on keskusteltu? Testailijoita kaivataan, palautetta odotellaan.

[Tero Toivanen]

Hyvä Anne! On todella mahtavaa, että pistät asiat heti toteutuksen tasolle! Olen muutenkin ihmeissäni siitä suunnattomasta energiasta ja luovasta voimasta, jota sinusta lähtee. Teet tärkeää ja hedelmällistä työtä!

Tuo uusi verkko-oppimisympäristö rupesi heti kiinnostamaan http://www.edu20.org/ . Tulen varmaan lähestymään sitä autismiopetuksen näkökulmasta, kunhan olen siihen ensin itse vähän perehtynyt. Minulla monta projektia juuri tällä hetkellä päällekkäin, joten en ehkä heti pääse tähän käsiksi. Se on kuitenkin työn alla.